Luettuani himalaisen kirjoituksen siitä, miten valon ajattelu voi kirkastaa päivän sunnuntaiolosta huolimatta ja huomattuani, miten pink floyd -päivillä ja valon määrällä on lähes suora yhteys, aloin miettiä valon olemusta.
Miten ihmeellistä oli herätä tähän aamuun, kun aurinko pilkotti sälekaihdinten raoista makuuhuoneeseen, miten sitä heti tiesi, että tästä ei tule ainakaan huono päivä. Ja miten lapsi nauroi ääneen katsellessaan ulos ikkunasta, auringonsäteet leikkivät lumella; vaikka ikkunasta katselu onkin yksi lempipuuhista, tänään se tuntui olevan erityisen ihmeellistä.
Ja vaikka auringon ilo olikin vain valitettavan väliaikaista, nuo aamupäivän säteet leimasivat koko päivän iloiseksi, hyväntuuliseksi -- kuinka valo meihin vaikuttaakaan.
Olen lukenut viikon sisällä paljon Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaista; politiikasta, kirjallisuusteoriasta, mutta myös heidän maailmankuvastaan ja elämänkatsomuksestaan. Jollakin tapaa tämä valoasia ja heidän näkemyksensä siitä, miten kaikki maan päällä on osa samaa luomistyötä, tai oikeastaan jatkuvaa luomisprosessia, ja miten ihmisen elämä etenee luonnon syklien mukaisesti; jotenkin nämä kaksi ajatusta limittyvät nyt mielessäni.
Että ihminen on riippuvainen kaikesta ympärillään, ei vähiten valosta; miten mieli on ammoisista ajoista oppinut riemuitsemaan auringon ravitsevasta valosta; että ”all are my relations”, kuten joku teoreetikko, jonka nimeä en nyt muista, alkuperäiskansojen filosofian kiteytti.
Meillä olisi siitä niin paljon opittavaa. Nina Simonen versiossa Here Comes the Sunista voi muuten melkein kuulla auringon. Ehdottomasti minun tämän kevään soundtrackini, niitä aurinkoisimpia hetkiä vielä odotellessa.
Itse huomasin valon merkityksen kunnolla uudelleen vasta kun muutin pois kaupungista eikä keinovaloja enää ollut ympärillä. Kuinka pimeäkin voi olla eri tavalla "valaistu" ja ei oikeastaan ihan pimeää olekaan. Ja kuinka auringon valo voi olla ihana, kun sitä ei hetkeen ole näkynyt. Valoa miettien jatkan iltateelle.
Voi, ollapa täälläkin taas aurinkoaamuja. Tahmeaa on. Tuijotan taivaalle ja odotan edes pientä pilkahdusta. Onneksi on kynttilöitä. Silti niistäkin tulee mieleen nyt lähinnä joulu (ja vielä enempi kaamos). Ehkä se valon ajatteleminen sillä lailla "ihan pian" (ei "kuinka kauan vielä?") auttaa... Valoisia ajatuksia sinne!
Anjuska: Totta, maalla pimeä tarkoittaa toista kuin kaupungissa. Aurinko piristää hirveästi, varsinkin silloin kun se näyttäytyy vain harvoin.
Katja: Kyllä tuo eilisaamu täälläkin poikkeus oli, ihana sellainen. Kynttilät palavat meilläkin, että olisi edes vähän valoa. Minäkin ajattelin pitkään, että juuri noin pitäisi ajatella, että "pian". Mutta sitten aloin yhtäkkiä miettiä myös, että ehkä talvella ja pimeälläkin on jokin syy, tärkeäkin.
Totta, Mimmi. Kyllä pimeällä on oltava jokin itseisarvo. Muuten ei elä tätä hetkeä vaan jotakin "sitten kun tulee kevät" -tulevaa. Dilemma sinänsä. Minä pyristelen nyt kyllä kovasti vastaan. En viitsisi tätä harmaata ja pimeää yhtään. Ehkä pitäisi saada nukahtaa talviunille ja hidastaa kunnolla kaiken maailman askelmittarihankintojeni sijaan.
Katja, talviunet kuulostavat hyvältä minunkin korvaani. Yritän silti muistaa, että talvellakin on syynsä, vaikka pimeys ja harmaus ärsyttävätkin. Ja onhan näitä auringonpilkahduksiakin välillä, onneksi.
Itse huomasin valon merkityksen kunnolla uudelleen vasta kun muutin pois kaupungista eikä keinovaloja enää ollut ympärillä. Kuinka pimeäkin voi olla eri tavalla "valaistu" ja ei oikeastaan ihan pimeää olekaan. Ja kuinka auringon valo voi olla ihana, kun sitä ei hetkeen ole näkynyt. Valoa miettien jatkan iltateelle.
ReplyDeleteVoi, ollapa täälläkin taas aurinkoaamuja. Tahmeaa on. Tuijotan taivaalle ja odotan edes pientä pilkahdusta. Onneksi on kynttilöitä. Silti niistäkin tulee mieleen nyt lähinnä joulu (ja vielä enempi kaamos). Ehkä se valon ajatteleminen sillä lailla "ihan pian" (ei "kuinka kauan vielä?") auttaa... Valoisia ajatuksia sinne!
ReplyDeleteAnjuska: Totta, maalla pimeä tarkoittaa toista kuin kaupungissa. Aurinko piristää hirveästi, varsinkin silloin kun se näyttäytyy vain harvoin.
ReplyDeleteKatja: Kyllä tuo eilisaamu täälläkin poikkeus oli, ihana sellainen. Kynttilät palavat meilläkin, että olisi edes vähän valoa. Minäkin ajattelin pitkään, että juuri noin pitäisi ajatella, että "pian". Mutta sitten aloin yhtäkkiä miettiä myös, että ehkä talvella ja pimeälläkin on jokin syy, tärkeäkin.
Totta, Mimmi. Kyllä pimeällä on oltava jokin itseisarvo. Muuten ei elä tätä hetkeä vaan jotakin "sitten kun tulee kevät" -tulevaa. Dilemma sinänsä. Minä pyristelen nyt kyllä kovasti vastaan. En viitsisi tätä harmaata ja pimeää yhtään. Ehkä pitäisi saada nukahtaa talviunille ja hidastaa kunnolla kaiken maailman askelmittarihankintojeni sijaan.
ReplyDeleteKatja, talviunet kuulostavat hyvältä minunkin korvaani. Yritän silti muistaa, että talvellakin on syynsä, vaikka pimeys ja harmaus ärsyttävätkin. Ja onhan näitä auringonpilkahduksiakin välillä, onneksi.
ReplyDelete